27.2.2015

Cheek palkittiin Erikois-Emmalla


Tauosta nauttiva Cheek palasi hetkeksi parrasvaloihin Emma Gaalassa. Hänelle ojennettiin Erikois-Emma historiallisista loppuunmyydyistä Olympiastadionin konserteista. Samalla Cheekistä tuli kaikkien aikojen nuorin Erikois-Emma voittaja. Gaalan yleisöäänestyksissä Cheek voitti Vuoden artisti ja Vuoden musiikkivideo (Äärirajoille) Emmat.

Musiikkituottajien hallitus perusteli Cheekille myönnetttyä Erikois-Emmaa seuraavasti:

"Cheek on ensimmäinen suomalainen sooloartisti, joka on täyttänyt Olympiastadionin, ei vain kerran vaan peräti kahdesti. Näitä stadionkeikkoja kävi todistamassa yli 80 000 katsojaa.

Cheek osoitti, että Suomessa osataan toteuttaa kotimaisin voimin maailmanluokan show ja että suomalaiset ovat valmiita menemään katsomaan kotimaisia artisteja myös isoissa puitteissa. Cheekin esimerkin innoittamana myös muita kotimaisia artisteja siirtyi konsertoimaan jäähalli- ja areenatasolle. Cheek on kautta aikojen nuorin Erikois-Emman voittaja."

Vuoden 2013 myydyin albumi oli Cheekin Kuka muu muka. Levy on myynyt tähän mennessä kuusinkertaistaplatinaa eli yli 120 000 kappaletta. Kuka muu muka oli vielä viime vuonnakin Suomen kuudenneksi myydyin albumi ja Cheek on Suomen ylivoimaisesti striimatuin artisti. Hän on urallaan myynyt yli 300 000 albumia ja hänet on palkittu kahdeksalla Emma patsaalla ja yhdellä Erikois-Emmalla. Cheek jäi määrittelemättömälle tauolla elokuussa olleiden jättikonserttiensa jälkeen.

Kuva: Tiia Santavirta

Enbuske & Linnanahde Crewn vieraana olivat mm. Krista Siegfrids ja Haloo Helsinki!

19.2.2015

PETO ON IRTI – ANTTI TUISKU TEKEE PALUUN!


Suomen kirkkain poptähti Antti Tuisku tekee näyttävän paluun parrasvaloihin uudella singlellään Peto on irti. Perjantaina 20. helmikuuta julkaistava sinkku esittelee aiempaa kypsemmän, varmemman ja rennomman Antti Tuiskun. Silmäkulmassa on myös uudenlaista pilkettä. Antti Tuisku 2.0 on täällä, ja #petoonirti ­– kirjaimellisesti!

Pyörät lähtivät kunnolla pyörimään, kun Antti löysi aisaparikseen tuottaja Jurekin (mm. Janna). Kaksikon ajatuksena on luoda Suomeen uudenlaista popsoundia, joka kuuluu loistavasti Peto on irti -kappaleessa. Biisin juuret ulottuvat tavallaan Antin uran alkumetreihin, sillä tuolloin poptähden fanit antoivat hänelle lempinimen Peto-Antti.

- Muistan, kuinka alkuvuosina keikkapaikoillakin oikein vilisi peto-kylttejä... Kerroin tarinaa biisin muille tekijöille Jurekille, Aku Rannilalle, Saara Törmälle ja Kalle Lindrothille, ja he innostuivat ajatuksesta tehdä hauska, itseironinen, ajankohtainen ja soundiltaan tätä päivää ja vähän huomistakin oleva biisi, Antti kuvailee.

Iskelmä Gaala 2015 kuvagalleria

Siru julkaisee debyyttialbuminsa Solmut pe 27.2.


Siru voitti The Voice of Finland –kilpailun ja Solmut albumilta löytyy myös kisan voittajasingle Sä et kulu pois.

Tulevalta albumilta on julkaistu kaksi sinkkua, viime vuoden puolella julkaistu Kaksi naista, joka on vahva dramaattinen kappale ja soinut upeasti radiokanavilla. UMK-kilpailussa mukana olleesta Mustelmat -kappaleesta julkaistiin niinikään single ja musiikkivideo. Siru kertoo Mustelmat -kappaleesta: ”Mustelmat antaa sulle luvan olla epätäydellinen ja toivoo, ettet häpeä niitä.”


Dramaattinen, Sirua laulajana laajasti esittelevä albumi löysi muotonsa yhteistyössä tuottaja Ilkka Wirtasen kanssa viimeisen puolen vuoden intensiivisen työskentelyn aikana. ”Levy on mun mielestä kamppailua erilaisten tunteiden välillä. Suhdesolmuja, solmujen aukeamista. En halunnut kaihtaa vakaviakaan aiheita”, Siru kertoo.

Siru päätti heti voittonsa jälkeen, että haluaa työstää debyyttiään huolellisesti ja ajan kanssa. Albumia äänitettiin helsinkiläisissä studioissa ja lauluntekijöinä ovat toimineet Sirun lisäksi maan biisintekijähuiput, mm. Matti Mikkola ja Tommi Kalenius. ”Levynteon johtoajatuksena oli se, että jokainen kappale joko olisi mun elämästä tai että pystyisin samaistumaan biiseihin täysin. Halusimme sukeltaa pintaa syvemmälle”, Siru jatkaa. ”Halusin tehdä levyn, jonka jokaiseen sekuntiin uskon itse 150-prosenttisesti. Sen jälkeen tiedän, että olen antanut kuulijoilleni kaikkeni.”

Sirun keikat myy MagnumLive

13.2.2015

Platinaa myynyt SANNI julkaisee uuden singlen

Uuden sukupolven lahjakkaimpiin artisteihin kuuluva laulaja-lauluntekijä SANNI julkaisee perjantaina 13.2.2015 uuden singlen 2080-luvulla. Kappale on esimakua keväällä julkaistavalta albumilta. 2080-luvulla -single on SANNIn ja tuottaja Hank Solon käsialaa.

”Jokainen ihminen ja kohtaaminen jättää meihin oman muistijälkensä. Mitä syvempi suhde, sitä syvempi jälki. 2080-luvulla on biisi eteen päin menemisestä - vaikka ihmissuhde päättyy, elämän pitää jatkua ja se jatkuu.
Paljon unohtaa elämän aikana mutta joistain jää kirjottamaan lauluja vielä vanhana, 2080-luvulla”, kertoo SANNI.

Monilahjakkaan SANNIn omintakeinen ja ainutlaatuinen tapa säveltää ja sanoittaa kappaleita herätti kiinnostusta heti kaksi vuotta sitten julkaistusta ensimmäisestä Prinsessoja ja astronautteja -singlestä lähtien. Kappaletta seurasivat menestyneet radiokappaleet Jos mä oon oikee ja Me ei olla enää me. Syksyllä 2013 SANNI julkaisi kehutun debyyttialbuminsa Sotke mut, joka on myynyt platinaa. SANNI palkittiin vuonna 2014 Emma gaalassa Vuoden naissolistin pystillä.

Kuuntele kappale Spotifyista.

Palkki

Palkki